Onni asuu puutarhassa

Piia palstalla
Piia, puutarhuri
Piia Villa Tarantossa

Vanha kiinalainen sananlasku päättyy toteamukseen: "Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi." Suomessa puutarhaharrastus on nousussa ja toisaalta myös murroksessa. Uusi puutarhasukupolvi on edellistä nuorempaa ja etenkin nuoret miehet ovat innostuneet tarhuroinnista. Hyötykasvien kasvatus on monelle uudelle harrastajalle tärkeämpää kuin vaikkapa kesäkukat, ruusut tai perennat.

Puutarhanhoito on monen martankin rakas harrastus, mutta joillekin se on myös ammatti. Millainen polku johti puutarhamarttamme Piia Reinikaisen puutarhuriksi ja puutarhatoimittajaksi? Entä olivatko muinaiset kiinalaiset oikeassa? Annetaan Piian itsensä kertoa...

”No aloitanpa minäkin kiinalaisella sananlaskulla ´Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä.´ Tuosta loppuosasta en tietenkään ole samaa mieltä ;-) Minulle puutarha on päivätyö, tärkein harrastus ja tähän aikaan vuodesta ihan koko elämä!

Hurahdin puutarhanhoitoon, kun muutimme omakotitaloon vuonna 2003. Sitä ennen piha oli merkinnyt minulle paikkaa, johon voi sijoittaa aurinkotuolin. Lapsuudestani muistan, että kun meille tuli vieraita, äiti kierrätti heidät ensin katsomaan puutarhaa. Olin häpeissäni ja ajattelin, että meillä ei kohta käy ketään, kun eihän nyt ihmisiä voi kiinnostaa kaikenmaailman rehut…

Kun annoin puutarhalle pikkusormen, se vei koko naisen. Kesällä 2006 aloin tosissani miettiä miten yhdistäisin puutarhan ja silloisen ammattini, markkinointisuunnittelijan. Vuoden 2007 alussa istuinkin jo puutarhakoulun penkillä. Järki-ihmisenä tiesin, ettei minusta olisi kaalinviljelijäksi tai edes täyspäiväiseksi viherrakentajaksi, vaikka sille linjalle lähdinkin. Tavoitteenani oli hankkia puutarhurin perustutkinto, jotta voisin tehdä markkinointia ja viestintää vihreällä alalla.

Olin sinnikäs ja taisivat ne tähdetkin olla oikeassa asennossa – sain nimittäin heti valmistumiseni jälkeen määräaikaisen työpaikan Puutarhaliitosta. Ja samaan osoitteeseen Viljatielle suhaan edelleen.

Puutarhaliiton harrastetoiminnan teemana on tänä vuonna 'Voimaa puutarhasta – puutarhavoimaa, esteettä mukaan'. Esteettömyys tarkoittaa tässä yhteydessä sekä henkisten että fyysisten esteiden raivaamista, jotta kaikki voisivat nauttia puutarhan tuottamasta hyvinvoinnista. Asiasta on olemassa myös tieteellistä tutkimusta. Ihmisen evoluutio on tapahtunut kasvien keskellä. Jo pelkkä luontonäkymien katselu aiheuttaa positiivisia fysiologisia muutoksia – siis tekee hyvää kehollemme. Luontonäkymät, luonnossa liikkuminen ja kasvien kanssa puuhastelu lievittävät myös koettua stressiä. Verenpaine ja lihasjännitys alenevat ja yleinen mieliala paranee. Ikiaikainen paratiisinkaipuu vetää myös nykyihmistä puutarhan pariin. Aidalla rajattu alue, jossa kasvaa hedelmäpuita ja/tai muita syötäviä kasveja koetaan yhä puutarhaihanteena lähes kulttuurista riippumatta.

Omaa puutarhaunelmaa voi alkaa toteuttaa vaikkapa ruukkupuutarhan perustamisella. Yrttien ja kesäkukkien kasvattaminen on helppoa ja kun into lisääntyy niin kannattaa kokeilla rohkeasti uusia lajeja. Oma intohimoni on jo usean vuoden ajan ollut nimenomaan hyötykasvit. On vaikea sanoin kuvailla sitä ylpeyden ja onnellisuuden tunnetta, kun pyöräilen palstalta kotiin tarakalla itse kasvatettuja porkkanoita, punasipuleita, pinaattia, härkäpapuja ja mitä milloinkin. Puutarhanhoito ja kasvien kasvattaminen tuottaa käsittämättömän paljon spontaaneja ilon hetkiä. On superihanaa seurata, kuinka pienestä multaan työnnetystä siemenestä kasvaa hellyttävä pikkutaimi. Ja loppukesästä on suorastaan häkellyttävää nähdä, kuinka siitä pienestä vihreästä söpöläisestä on tullut kaksimetriä korkea ja puoli metriä leveä tomaattikasvusto, josta roikkuu auringon kypsyttämiä makupommeja. Tätä hurahdusta voin lämmöllä suositella kaikille!”

Puutarhaterveiset kaikille promartoille lähettää

Piia Reinikainen, puutarhuri, puutarhatoimittaja ja promartta

 

Lisäporinaa Puutarhan hyvinvointivaikutuksista pulppuaa oheisessa liitteessä.

3.6.2015 / RH

PDF-tiedostoPuutarhan_hyvinvointivaikutukset_Leena_Lindén.pdf (3.2 MB)
Puutarhan hyvinvointivaikutukset