Tapahtumat 2015

Tammikuu

Hyvän kasvisruuan ja mindfulnessin ilta ravintola Silvopleessa ti 13.1. klo 17.30 

Kasvisravintola Silvoplee on tunnettu herkullisesta ja terveellisestä ruuastaan. Vuoden ensimmäisessä promartta-tapahtumassa pääsimme kuulemaan ravintolan toimintaperiaatteista ja ruuan valmistuksen periaatteista. Miellyttävän tietoisen läsnäolon hetken piti ruokailun lomassa Samu Sundqvist.
 

Helmikuu

Avantouinti ma 9.2. klo 18 Oittaan ulkoilukeskuksessa

Kokenee avantouimarin johdolla reipas joukkomme uskaltautui avantoon. Suurin osa meistä uskalsi hyiseen kylpyyn useammankin kerran. Illan kruunasivat makoisat löylyt ja mainio seura.

 

Vuosikokous to 26.2. klo 18.00 Kaartin Jääkärirykmentin perinnetalossa Santahaminassa

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kaartin Jääkärirykmentin perinnetalossa Santahaminassa. Kokous päätti nostaa hallituksen jäsenmäärän kuuteen henkeen puheenjohtajan lisäksi. Kokouksessa valittiin hallituksen puheenjohtaja ja viisi hallituksen jäsentä.

 

Maaliskuu

Yritysvierailu Fazerille ti 10.3. klo 17  (Fazerintie 6, Vantaa)

Maaliskuun ensimmäisessä tapahtumassa neljäkymmentä promarttaa tutustui Fazeriin. Vierailulla kuulimme suklaan ja kaakaon terveysvaikutuksista sekä vastuullisesta kaakaon hankinnasta. Meille oli järjestetty myös suklaatasting, jossa pääsimme vertailemaan eri suklaalajien eroja. Ja tietenkin pääsimme edullisille ostoksille!

Kiitokset illan loistaville emännille Liisa Eerolalle ja Heli Alénille, jotka ovat kumpikin myös marttoja!

 

Mamma Mia - musikaali to 19.3. klo 19 Svenska Teaternissa
 

Huhtikuu

ProMarttojen yrtti-ilta Kääntöpöydässä ke 15.4.2015 klo 17-19

Kokoonnnuimme huhtikuisena keskiviikkoiltana yrttiviljelyn merkeissä Pasilan vanhoille veturitalleille kuuntelemaan tuoreen puutarhamarttamme Piia Reinikaisen vinkkejä. Asetuimme pitkän pöydän ääreen Dodo ry:n kasvihuoneeseen, jossa ensimmäiset taimienalut jo nostivat päätään muhevasta mullasta. Illan aluksi Dodon Kirmo Kivelä kertoi meille kaupunkiviljelystä ja järjestön toiminnasta. Luomukahvin ja yrttiteen kanssa nautimme Kirmon itsensä leipomia, vegaanisia korvapuusteja, joissa täytteenä oli mm. edellisen kesän sadosta kuivattua anisiisoppia. Piia puolestaan tarjosi tuhdin tietopaketin yrttiviljelystä: miten yrttejä kylvetään, latvotaan ja pistokkaita juurrutetaan. Kävimme läpi eri yrttilajien kasvupaikkavaatimuksia ja käyttötarkoituksia. Saimme myös vinkkejä, kuinka kaupan yrteistä saa pidempiaikaista iloa jakamalla ja uudelleen istuttamalla. Aika monella promartalla taitavat nyt multasormet ja viherpeukalot odottaa pääsyä tositoimiin;)

Kiitos Piia ja Kirmo!

 

Vierailu Marja Kurjen myymälään Esplanadille to 23.4. klo 18.00

Pääsimme tutustumaan huivien värikkääseen maailmaan Satu Kurjen johdolla: kuulimme yrityksen historiasta ja nykyisestä toiminnasta. Saimme myös oppia erilaisiin tapoihin sitoa huivi. Illan kruunasivat herkullinen tarjoilu ja mahdollisuus edullisiin ostoksiin.
 

Toukokuu

Method Putkisto -kurssi la 9.5. klo 13-14.30 
Malmin Method Putkisto Studiolla (Malmin raitti 17, Helsinki)

Method Putkisto on syvävenytysmenetelmä, jonka tavoitteena on oman kehon optimi.

Esittelytunnilla opimme menetelmän perusteet ja teimme harjoituksia, joiden ohjaajana toimi  Anne Hirvonen - Method Putkisto Instituutin kouluttaja, Malmin Method Putkisto Studion omistaja ja tanssipedagogi.

 

Aikamatka menneeseen - opastettu kierros Hietaniemen hautausmaalla ti 26.5. klo 17.30-20.00

Parituntisen kierroksemme aikana oppaamme Margit Karja vei meidät aikamatkalle Hietaniemen hautausmaan vanhalle puolelle ja Taiteilijakukkulalle. Kuulimme mielenkiintoisia tarinoita ja sattumuksia hautausmaalla lepäävien merkkihenkilöiden elämästä. 
 

Kesäkuu

Ratsastusretki islanninhevosilla to 11.6.2015 klo 17.30 Torpin tallilla 


Prejuhannussauna ja kesäretki Saunasaareen ma 15.6. klo 17.30-22.00

ProMartoille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä vierailulle Saunasaareen ja mukana olikin yli 40 promarttaa. Illan ohjelmassa oli tutustuminen saaren toimintaan, mainiot löylyt kahdessa saunassa ja pulahtaminen paljuun. Lopksi nautimme maittavan loimulohi-illallisen. 
 

Elokuu

Marttailta ja hallituksen kyselytunti ti 18.8. klo 17-19‏ kahvila Fleuristessä

ProMartat kokoontuivat jäsenkyselyssä esiin tullutta toivetta toteuttamaan Kahvila Fleuristeen 18.8. Tavallisuudesta poiketen tapahtumaan ei ollut ennakkoilmoittautumista, joten jännitimme, montako promarttaa saapuu paikalle. 

Hallituksen jäsenet olivat mukana täysilukuisina, koska olimme ajatelleet teemaksi "hallituksen kyselytuntia". Osallistujajoukkoa oli noin kaksikymmentäviisi henkilöä ja nuorin jäsenemmekin oli paikalla. Hallitusten jäsenten ja puutarha-marttamme Piian esittelyiden jälkeen keskustelu käytiin enemmänkin liittyen ajankohtaisiin teemoihin, esimerkiksi kesän sään vaikutuksiin lomanviettoon ja puutarhan satoon. Syksyn tapahtumia käytiin lyhyesti läpi ja todettiin, että hallitukselle voi sekä "livenä" että sähköpostitse esittää ideoita ja toivomuksia tulevista tapahtumista.  

Kahvila Fleuristen omistaja-yrittäjä  Eija Limnell kertoi ideastaan yhdistää ranskalaiset herkut ja ilmapiiri sekä kukkakauppa. Nykyään toiminta on keskittynyt kahvilapuoleen, mutta tilauksesta on edelleen saatavilla esim. morsiuskimppuja. Kaikki tuotteet leivotaan paikan päällä ja ranskalaisista aromeista sai todella nauttia.  Suuret kiitokset Eijalle!
 

PM-viinikoulu: Valkoviinit ryhmä I to 27.8. klo 17.30-20.00 (Nomad Cellars, Annankatu 22)

Paljon toivottu viinikoulu käynnistyi valkoviini-tastingilla elokuisena torstai-iltana Annankadun Nomad Cellarsin katutason viininmaistelutilassa. Viiniasiantuntija Teemu Rinta-Mänty tutustutti promartat eri rypälajikkeisiin Pinot Blancista Muscatiin. Samalla kuulimme viininviljelystä ja tuotantoprosessista.  

Kiitämme Teemua  innostavasta viini-illasta ja odotamme jo punaviineihin perehtymistä lokakuussa!
 

Syyskuu

PM-viinikoulu: Valkoviinit ryhmä II to 10.9. klo 17.30-20.00 (Nomad Cellars, Annankatu 22)

Runsaan kiinnostuksen vuoksi järjestimme toisen valkoviini-illan samalla ohjelmalla kuin elokuun valkoviini-tasting. 

 

Vierailu Hotelli- ja ravintolamuseoon ke 16.9. klo 16.30 – 19.00

 

Lokakuu

Leipäkurssi ti 6.10. klo 17.30 Uudenmaan Marttojen opetuskeittiössä
 

Oopperan kummitus Kansallisoopperassa to 15.10.
 

Ammattijärjestäjän luento ma 19.10. klo 17.30 (Marttatalo, koulutustila 6. kerros)

Ammattijärjestäjä (Professional Organizer) on järjestämisen ammattilainen, joka yhdessä asiakkaan kanssa luo systemaattisesti ja loogisesti järjestystä ja tilaa. Ammattijärjestäjä auttaa asiakasta luopumaan turhasta tavarasta ja järjestämään jäljelle jääneet tärkeät esineet ja paperit. Ammattijärjestäjät Eeva Heinonen ja Tarja Kesti antoivat neuvoja ja kertoivat vinkkinsä kodin kaaoksen taltuttamiseen.

Tämä tapahtuma oli ProMarttojen, Anarkistimarttojen, Kantin marttojen ja Siperian Marttojen yhteisesti järjestämä: meitä olikin paikalla 50 mainiota marttaa!

Keräsimme tilaisuudessa vapaaehtoisen kahvirahan 153,55 euroa, joka lahjoitettiin SPR:lle käytettäväksi turvapaikanhakijoiden auttamistyöhön.

 

PM-viinikoulu: Punaviinit ryhmä I  to 29.10. klo 17.30-20.00 (Nomad Cellars, Annankatu 22)

PM-viinikoulu jatkui lokakuussa punaviiniteemalla: tutustuimme kuuteen eri rypälelajikkeeseen Teemu Rinta-Männyn johdolla.
 

Marraskuu

PM-viinikoulu: Punaviinit ryhmä II  to 12.11. klo 17.30-20.00 (Nomad Cellars, Annankatu 22) 

PM-viinikoulun marraskuun punaviini-illassa toinen innokas ryhmä sai maisteltavakseen kuusi laadukasta punaviiniä. 
 

Perintöverosuunnittelu ja testamentti ti 17.11. klo 17.30 

Varatuomari Jutta Vuoksenmaa Ladylaw Oy:stä kertoi meille perintöverosuunnittelusta ja opasti testamentin tekemisessä. Tämä ilta oli Anarkistimarttojen, Kantin Marttojen ja ProMarttojen yhteisesti järjestämä ja mukana olikin yli 40 tiedonhaluista marttaa.
 

Joulukuu

Kirjailijailta 2.12. klo 17-19, Bonnier Books Finlandin juhlatila (Korkeavuorenkatu 37, Hki)

Useamma marttayhdistyksen yhteisessä kirjailijaillassa pääsimme kuulemaan kirjailijahaastatteluja ja tekemään edullisia joululahjaostoksia.


Pikkujoulut to 10.12. Annalassa klo 17-21 Annalan kartanossa 

Kokoonnuimme viettämään pikkujouluja ja samalla yhdistyksen 5- vuotissyntymäpäiviä tunnelmalliseen Annalaan.  Luvassa oli tiskirättien tuunausta ja illan herkkuina venäläinen zakuskapöytä. 

Paikalle löysi tiensä myrskytuulista ja sateesta huolimatta 28 promarttaa, joiden joukossa oli myös nuorin jäsenemme Kerttu (9 kk). Tiskirättien tuunaamiseen tartuttiin innolla: sekä valmiit sapluunat että taiteelliset omat kuviot syntyivät vauhdilla. Muistattehan silittää (puuvillakankaan läpi) kuviot vielä kolmen pisteen lämmöllä! Tiskirätit voi pestä 40 asteen pesussa. 

Rättien tekemisen jälkeen olimme jo kovin nälkäisiä. Lisa Ressler-Garbrielsson oli valmistanut mainiot venäläiset herkut perinteisillä resepteillä. Lisa osasi myös kertoa meille sekä ruokien tarinat että niiden raaka-aineet ja valmistuksen. 

Iloisen keskustelun siivittämänä nautimme ruuasta. Pimeään joulukuun iltaan poistui joukko iloisia promarttoja. 


Pre-joulusauna to 17.12. klo 17-19 Kaurilan saunassa